Emon tarina

”Olimme suvun kanssa lomailemassa Madeiralla, kun tallustelimme nuoremman poikani Axelin kanssa ajatuksissamme seurueen hännänhuippuina kalasatamaan. Poika noukki maasta kauniin munanmuotoisen kiven ja näytti sitä minulle.

Otin sen käteeni ja siltä seisomalta päätin, että seuraavan ravintolani nimi on Emo. Munan estetiikkahan on maailman hienoin, ja muna on upea kaikessa symboliikassaan. Se kuvaa alkua sekä äidillisiä ja emotionaalisia tunteita.

Ravintolamme Olo oli muuttamassa Kasarmikadulta Kauppatorin kupeeseen ja suunnitelmat toisesta ravintolasta olivat tuolloin valmiina päässäni. Olon alkuhetket uudessa paikassa elokuussa 2013 olivat kiivaimmillaan, mutta avasimme silti Emon kuukauden sisällä tänne entisiin Olon tiloihin.

Emosta me halusimme luoda ravintolan, joka kokoaa monenlaiset ihmiset yhteen nauttimaan laadukkaasta mutta rennosta ruoasta. Meille ruoan käsityöläisperinne on tärkeä. Emo on ravintola Olon pikkusisar, jonka ruokamaailmaa rakentaa iloksemme taitava keittiöpäällikkömme Ilkka Lääveri.

Olen iloinen, että vasta parivuotias ravintolamme on palkittu jo pariinkin otteeseen. Olemme saaneet Michelin-oppaan Bib Gourmand -maininnan, joka annetaan erinomaista ruokaa kohtuuhintaan tarjoaville ravintoloille. Emo myös nousi White Guide -listauksessa Pohjoismaisten ravintoloiden parhaimmistoon. Suomen ravintoloista olemme nyt kymmenen parhaan joukossa.

Rakkautemme laadukkaaseen ja rentoon ruokaan on siis tuottanut tulosta ja nautintoa. Se on hienoa se!”

Ravintoloitsija Pekka Terävä

Ilkka and Pekka